26. 5. 2003 Esko Halkosaari Ratakatu 12-14 10900 Hanko

 

Väkevä on ollut eksytys !

Suuri luopumus ja väkevä eksytys on päivänpäivän todellisuutta. Vaikuttaa kuitenkin siltä että harvat sen tiedostavat. Jopa kristittyjen piirissä puhutaan nykyajan sivistys valtioista, vaikka elämä on niin kuin Nooan päivinä, vanhurskaudesta ei hajuakaan, meno on todella irvokasta, moraalittomuuden ollessa huipussaan, samoin kuin Sodomassa ja Gomorossa aikoinaan. Niin myös ylen suuret vitsaukset kautta-maailman kulkevat, kaataen kansaa, tuhoten kaupunkeja.

Varoittajien vastuuta kantavien leiviskänsä piilottaneina, vetäytyneinä lamppuineen vakan alle, ettei vaan kukaan näkisi eikä kuulisi. Nekin jotka näkyvästi ja kuuluvasti toimivat, keskenään riitelevät ja turhanpäiväisistä väittelevät, kaiken kansan tietäessä näin yhden voittaessa kymmenen karkottaen.

Voiko siis tämän suurempaa eksytystä enää olla missä tänä päivänä 5 / 2003 ollaan. Kristittyjen eläessä suuressa hajaannuksessa valtavaksi häpeäksi Kristukselle. Näin luopumuksen, paikallaan polkevassa tilassa itseään viihdytellen,
( meillä on tässä hyvä olla, pysytään tässä ). Jos joku yrittääkin jotain edistymisen suuntaan ehdottaakin, heti kivitetään, (hengellisillä kivillä) eli pyritään vaientamaan, ja suurilla jättiläisillä pelotellen, niitä jotka vähänkin sydämen korviaan herkistää ehdotukselle. Joka jopa Jumalan nimessä tehty. Siitä huolimatta vastustetaan, jopa valheen hengessä, nimimerkin taakse kätkeytyen ylimielisesti arvostellaan, totuutta peitellen, tai sitten ei tunneta. Ei kuitenkaan tunnusteta, että ei tunneta. Vanhurskas kuitenkin tunnistaa hedelmistä, joita sanatkin on.

Sen tähden laittomuus onkin päässyt valtaan, kansaa johon myös uskovaiset lukeutuu = yhteiskunnassa = EvLut. seurakunta, joiden jäsenistä kokonaisuudessaan muodostuu, hallitsemaan ja ohjaamaan yhä suurempaan Jumalattomuuteen / kurjuuteen, sekasortoon, väkivaltaan / syvimpään pimeyteen. Jopa uskoviksi tunnustautuvien tukemina ( äänestämällä ) näitä laittomuuden tekijöiksi luokiteltavia ovelia. Joita ei totuuden ja oikeuden oppi vähääkään kiinnosta = (vanhurskauden) Joka Kristuksen.

Mikä vielä vois olla suurempi eksytys kuin tämä jossa elämme ? Kaikki pois poikenneina Kristuksen opista ! Hänestä puhutaan ja väitellään, mutta ei tehdä niin kuin Hän sanoi ja opetti. Ollaan kuin Emmauksen tiellä kulkevat. Vain muutamien korottaessa ääntään tämän johdosta ??? Herätys terveisin, Kristuksessa murhetta kantava vähäinen ruumiinsa jäsen. Rakkaudesta totuuteen, Esko H.

Jos henkesi yhtyy ja ymmärtää tämän viestin, eli sanoman. Ilmoita siitä kotisivulla olevaan sähköposti osoitteeseen. tai kirjeellä tavallisiin posti osoitteisiin joita sivuilla näkyy.

Terv. Esko H. Sami M.

Takaisin linkit-sivulle