2.5.2003 Sami Mattila, Hanko

USKONTAISTELU HARJANNUTTAA KÄRSIMYKSIIN

Tänä lyhyenä elinaikanamme kaikki riippuu siitä, kestämmekö lähestyvässä kristittyjen vainossa suuren koettelemuksen hetkenä ja osoittautuuko uskomme lujaksi kärsimyksiemme helteessä.

Iankaikkisuutemme määräytyy sen mukaisesti, kestämmekö tässä kärsimysten koetuksessa vai emme. Saatana hyökkää meitä vastaan vainojen aikana pannen pirulliset ihmiset kiduttamaan meitä. Se haluaa saada meidät häviölle ja riistää meiltä kruunun. Sitä varten heikot, syntiset ominaisuutemme joutuvat sen hyökkäyksen kohteiksi – arkuutemme kärsimyksiin, pelkuruutemme, kapinamielemme, ihmispelkomme, sidonnaisuutemme ihmisiin ja muut heikkoutemme. Tänä hetkenä tulee ilmi, kuinka paljon olemme taistelleet syntejämme vastaan, missä määrin olemme ottaneet ne vakavasti ja voittaneet ne. Silloin kostautuu, jos tätä päivää, sen pieniä huolia, tuskia ja iloja ajatellessamme unohdamme huomisen. Huominen merkitsee vainoa, eikä sitä voi kukaan kestää, joka ei ole valmistautunut sitä varten taistelemalla vakavasti, uskossa, syntejään vastaan.

Jumala on kutsunut meitä panemaan pois synnin, joka niin helposti meitä kietoo ja painaa. Miksi? Synti tekee meidät heikoiksi. Se, joka on sidottu ihmisiin saadakseen osakseen heidän hyväksymisensä ja rakkautensa tai on ihmispelkonsa vuoksi heistä riippuvainen, ei voi tavallisesti kestää kuulusteluissa. Sidonnaisuus ihmisiin ja maallisiin asioihin kahlehtii meidät viime kädessä saatanaan. Silloin olemme sen käsissä, meistä tulee heikkoja ja lankeamme. Voimme kieltää Jeesuksen ja menetämme taivaallisen perintömme ikuisiksi ajoiksi.

Lopun ajan vainotuista uskovista sanotaan: "He ovat voittaneet hänet (saatanan) Karitsan veren kautta..." (Ilm. 12: 11) – Mutta milloin voidaan puhua voittamisesta? Vain silloin, jos sitä on edeltänyt taistelu. Voittoa ei saada koskaan ilman taistelua. Ja kuka taistelee uskontaistelua vapautuakseen syntisiteistään? Vain se, joka on mihin hintaan hyvänsä ei enää tahdo eikä voi sietää syntejään – joka vihaa syntejään: riitelynhalua, vallanhimoa, kateutta, itsepäisyyttä, valheellisuutta, elostelua tai mistä synnistä sitten onkin kysymys. Vain se, joka tietää, kuinka hän niillä synneillään rikkoo yhä uudelleen Jumalaa ja ihmisiä vastaan, haluaa ehdottomasti päästä niistä vapaaksi. Hän taistelee tänään, jolloin on harjaannuttava tulevaan vainon aikaan, jopa verille asti syntejään ja muuta Jumalattomuutta vastaan.

Yksi asia tulee olemaan meille vainojen ahdistaessa hyvin ratkaiseva: voiko synti silloin samalla tavalla kuin nytkin viedä voimamme vai voimmeko voittaa silloin, koska aikaisemmin olemme taistelleet syntejämme vastaan ja siten valmistautuneet kärsimyksiin? Vain se, joka nyt Jeesuksen veren kautta vapautuu siteistään mukavuudenhaluun, ruokaan ja uneen ja helpotusten tavoitteluun, on kyllin voimakas silloin kärsimään nälkää, janoa ja ruumiintuskia. Se, joka nyt arkielämässään voittaa kaiken katkeruuden, leppymättömyyden ja kapinamielensä, voi myöhemmin kärsivällisesti ja rakastaen sietää kiduttajiaan ja kavaltajiaan. Hän on silloin harjaantunut kilvoittelija, jota saatana koettelemuksen hetkenä ei pysty kaatamaan.

Tänään on harjoittelun aika. Rankkasateen yllättäen talomme ei saa olla hiekalle, vaan kalliolle rakennettu – tämä Jeesuksen kehotus on meille hyvin ajankohtainen (Matt. 7: 21 - ). Vain se, jonka pelastuksesta on siihen mennessä tullut kallionluja, ei joudu tulvavesien kaatamaksi – siis se, mikä ei ole ollut hurskasta tietoamme vaan elämäämme, Jeesuksen sanan mukaisesti: ei se, joka sanoo "Herra, Herra", vaan se, joka tekee Jumalan tahdon. Jumalan tahto on meidän pyhityksemme (1 Tess. 4: 3). Pyhitys ei merkitse "pyhyyttä", niin että meidän täytyisi olla täydellisiä, virheettömiä perfektionisteja. Ei, pyhitykseen sisältyy uskon taistelu, jota meidän käytävä syntejämme vastaan viimeiseen hengen vetoon saakka, muuttuaksemme Jeesuksen kuvan kaltaiseksi.

Lähde: M. Basilea Schlink: Vainojen kynnyksellä

Takaisin linkit-sivulle