18.7.2003 Sami Mattila, Hanko

MITEN PÄÄSTÄÄN OIKEAAN USKOON ?

Ilman parannusta ei ole todellista, elävää kristillisyyttä ja uskoa, ja siksi Raamattu opettaakin, että kaikkien on tehtävä parannus.

"—tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt Hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus." (Apt. 17: 30)

Kun Johannes Kastaja saarnasi, sanoi hän: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle." (Matt. 3: 2)

Samoin Jeesus, alkaessaan julkisen toimintansa, saarnasi parannusta: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." (Mark. 1: 15)

Ja kun Jeesus kuolleista noustuaan antoi apostoleilleen lähetystehtävän, käski Hän, "että parannusta syntien anteeksi saamiseksi on saarnattava Hänen nimessänsä kaikille kansoille alkaen Jerusalemista." (Luuk. 24: 47)

Vielä tänäkin päivänä on armon järjestys sama. Ensin parannus ja sitten usko.

Jos sinä, lukijani, et ole käynyt sisälle parannuksen ahtaasta portista, et myöskään ole elämän kaidalla tiellä. Oikeaa uskoa sinulla ei myöskään ole kaikesta mahdollisesta jumalisuudestasi huolimatta.

Mitkään ulkonaiset seikat eivät korvaa parannusta. Ei johonkin kirkkoon, seurakuntaan tai yhdistykseen kuuluminen, ei ehtoollisella käyminen, eikä edes raamatullinen kastekaan auta – puhumattakaan lapsikasteesta – jos tosi parannusta ei ole tapahtunut. Hengellisissä viroissa oleville, saarnaajille, papeille ym. kuuluu Jumalan käsky: "Kaikkien ihmisten on tehtävä parannus", yhtä hyvin kuin sanankuulijoillekin. Mitään erikoisvapautusta ei Jumalan Sana myönnä kenellekään.

Nyt on kysymys todella ratkaisevasta parannuksen teosta eli ahtaasta portista sisälle menemisestä. Uskovan tarvitsee yhdessä olla jatkuvasti parannuksen tekijänä, kuten Luther opettaa: "Jokapäiväisen katumuksen ja parannuksen kautta kuoletettava vanhaa ihmistä kaikkien syntien ja pahojen himojen kanssa ja että sen sijaan tulee joka päivä nousta uusi ihminen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä."

Paljon on sellaisia, jotka kiertävät ahdasta porttia koettaen päästä suorinta tietä taivaaseen ilman mielenmuutosta ja parannusta.

Aivan niin kuin "Kristityn vaellus" –kirjassa kerrotaan, kuinka Kristitty ja Toivova, kulkiessaan Kuninkaan tiellä, tulivat erään paikkakunnan kohdalle, jonka nimi oli Luulon maakunta. Sieltä tuli heidän seuraansa eräs mies, nimeltään Taitamaton. Kristitty alkoi kysellä, mistä hän tulee ja mihin on menossa.

Taitamaton vastasi: "Minä synnyin tuossa maassa, joka on tuolla vähän vasemmalla puolella, ja olen menossa Taivaan kaupunkiin."

Kristitty: "Mutta kuinka luulet pääseväsi sisälle kaupungin portista, sillä siinä voi syntyä vaikeuksia?"

Taitamaton: "Niin kuin muutkin hyvät ihmiset pääsevät."

Kristitty: "Mutta mitä sinulla on näytettäväksi portilla, että se avattaisiin?"

Taitamaton: "Minä tiedän Herran tahdon ja olen elänyt hyvin. Annan jokaiselle omansa, rukoilen, paastoan, maksan kymmenykset ja olen jättänyt maani taivaan tähden."

Kristitty: "Mutta et tullut tielle ahtaasta portista, joka on tien alussa; tulit tänne tuota väärää polkua pitkin, ja sen tähden pelkään, että vaikka mitä itsestäsi ajattelisit, kun tilinpäivä tulee, sinua syytetään siitä, että olet varas ja rosvo, sen sijaan, että pääsisit kaupunkiin."

Taitamaton: "Hyvät herrat, te olette aivan outoja minulle; minä en tunne teitä. Seuratkaa te oman maanne uskontoa, minä seuraan minun. Toivon kaiken päättyvän hyvin. Mitä siihen porttiin tulee, josta puhuitte, niin koko maailma tietää sen olevan hyvin kaukana meidän maakunnastamme. En tiedä, osaako kukaan meidän puolen asujamista edes tietäkään sille portille; eivät heidän tarvitse huoliakaan, osaavatko vai eivätkö, koska meillä on, kuten näette, hieno, hauska, vihreä polku, mikä tulee tänne meidän maastamme suorinta suuntaa tielle."

Miten sattuva kuvaus luulokristityistä, jotka luulevat omassa vanhurskaudessaan kelpaavansa taivaaseen! Heidän pettymyksensä on kerran kauhea, elleivät he armonajassa herää näkemään sieluntilansa petollisuutta.

"Tultuansa portille hän katsoi sen päällä olevaa kirjoitusta ja alkoi kolkuttaa luullen nopeasti pääsevänsä sisälle. Mutta miehet, jotka katsoivat yli muurin, kysyivät: "Mistä tulette ja mitä tahdotte?" Hän vastasi: "Minä olen syönyt ja juonut Kuninkaan edessä, ja Hän on opettanut meidän kaduillamme." He kysyivät hänen vakuuskirjaansa, jotta saisivat näyttää sen Kuninkaalle. Taitamaton haki ja kopeloi povestansa, mutta ei löytänyt. He sanoivat silloin: "Eikö teillä ole?" Mutta Taitamaton ei vastannut heille sanaakaan. Palvelijat veivät sanan Kuninkaalle, mutta Hän ei tahtonut tulla häntä katsomaan, vaan käski niiden kahden loistavaisen, jotka olivat saattaneet Kristittyä ja Toivovaa, mennä ulos ja sitoa Taitamattoman käsistä ja jaloista sekä viedä hänet pois. He ottivat siis hänet, kantoivat ilman halki sille ovelle, minkä olin nähnyt vuoren kyljessä ja heittivät hänet siitä sisälle. Silloin näin, että taivaan portiltakin oli tie helvettiin, yhtä hyvin kuin Turmeluksen kaupungistakin."

Kirjasta: Lauri Hokkanen: Mikä usko on oikea ?

Takaisin linkit-sivulle