TARVITAANKO HERÄTYSTÄ ?


Koko maailma tarvitsee herätystä

Merkittävää heräämistä ei näytä seurakunnissamme tapahtuvan. Tosin yksi ja toinen siellä täällä tulee uskoon, mutta sellainen joukkoliikkeen omainen synnintuntoon tuleminen ja herätys näyttää antavan odottaa itseään. Missä on vika? Onko vika todella olosuhteissa vai onko se siinä, että olemme käsittäneet väärin Jumalan sanan? Jospa herätykset eivät kuulukaan asiaan sillä tavalla, kuin me olemme sen käsittäneet.

Olkoon niin taikka näin, asia antaa aihetta hengelliseen itsetutkiskeluun. Suoranaisia syitä on vaikea osoittaa, mutta joitakin hengelliseen kenttään liittyviä ilmiöitä kannattanee miettiä.

Joskus avautuu eteen pelottava kuva: eihän vain suurin osa herätysliikkeiden Hengessä aloittaneista uskovista ole nukahtanut maallisen mukavuuden laiskanlinnoihin? Vai missä ovat tervettä, raamatullista askeesia pelkäämättömät, uhrivalmiit kristityt, jotka ovat valmiit kaikkeen voittaaksensa edes muutamia Kristukselle? Missä ovat pelkäämättömät julistajat, jotka uskaltavat kannattajiensa menettämisen uhallakin sanoa kuulijoilleen: näin sanoo Herra. Eihän vain herätyksen este ole meissä, ensirakkautensa menettäneissä uskovissa? Herätyksen tulee alkaa Herran huoneesta (1 Piet. 4: 17). Herran lait tulisi etsiä vaienneen sydäntemppelimme purkumurskasta ja ne tulisi saada voimaan elämässämme. Herätys saattaa alkaa uskovien kuuliaisuudesta.

Sardeet ja laodikeat

Hengellisillä herätysliikkeillä on aina ollut nimensä mukaisesti tärkeä tehtävänsät jatkuvan hengellisen hereilläolon ylläpitäjinä kansakuntamme ja kirkkomme keskuudessa. Sen vuoksi ne ovat syntyneet ja se on niiden jatkuva tehtävä. Muita tehtäviä ottaessaan ne näyttävät potevan veren vähyyttäsekä kuvaannollisesti että käytännössä.

Useimmissa herätysliikkeissä nykyisin huokaillaan osallistumattoman kannattajajoukon, jopa kannattajien vähenemisen vuoksi. Kannattajat on joko ruokittu "kestokylläisiksi" tai heitä on pidetty raamatullisen ravinnon puutteessa. Eihän vain väen puutteen syy juonna samoille lähteille, kuin kirkosta vapaisiin suuntiin muuttavilla? Heidän tähtensähän kannetaan melkoista huolta sekä kirkoissa että hengellisissä liikkeissä. Ovatko sielunsa hädässä olevat hevainneet elävän nimen takana kuoleman merkit? "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: "Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi! Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut."(Ilm. 3: 1) Onko palavuuden tai kylmyyden tilalle tullut kaikesta välinpitämätön penseys? "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos." (Ilm. 3: 15-16)

Yhteys ennen kaikkea?

Tilannetta arvioitaessa ei välty siltä käsitykseltä, että useimmat herätysliikkeet ovat voimakkaasti kirkollistumassa. Suuntaus on havaittavissa esim. siinä yhteydenottohalukkuudessa, jota herätysliikkeiden taholta on harrastettu kirkon suuntaan. Niinikään se on nähtävissä herätysliikkeiden esitteissä, joissa tietyn arvoisena tiedotusvalttina pidetään sitä, että ao järjestön työ tapahtuu yhteistyössä seurakuntien kanssa. Ja erityisesti viime vuosina herätysliikkeet ovat milteipä kilpailleet siitä, kenen kesä- tai muissa merkittävissä juhlissa hiippakunnan korkein papillinen edustus on ollut mukana. Herätysliikkeiden valttina näyttää olevan ainakin määrätynasteisen kirkollisuuden leiman kantaminen. Edellä sanotunlaisissa yhteyspyrkimyksissä tuskin sinänsä on moitittavaa. Päinvastoin ne ovat arvokkaita ja rakentavia tässä monella tavalla rikkinäisessä hengellisessä kentässä. Korkeiden kirkonmiesten mukanaolo herätysliikkeiden tilaisuuksissa on myöskin arvokas luottamuksen osoitus ainakin inhimillisellä tasolla. Mutta jos näiden pyrkimysten tulksena on hengellisen liikkeen omaleimaisuuden katoaminen ja sen sanoman vesittyminen, työn ja työmuotojen kirkollistuminen sekä alkuperäisen tavallisen näyn himmeneminen, ovat nämä yhteystoimet olleet vähintään kyseenalaisia. Voidaankin täysin oikeutetusti kysyä: mikä tehtävä herätysliikkeellä on, jos se voi kaikessa kulkea käsi kädessä kirkon kanssa? Miksi yleensä on tarpeen pitää yllä monia organisaatioita, jos kerran kirkkoon samaistuminen on teologisesti mahdollista?

Huolta ja huolettomuutta

On tietysti rohkeata väittää, että herätyksen puute olisi kirkon syytä. Kuitenkin yleensä ottaen saa sen käsityksen, ettei kirkon taholla herätyksen puutetta koeta ainakaan kuolemanvakavana asiana. Joukkotiedottimista ja saarnatuoleista kuulee varsin vähän kirkonmiesten julistusta, joka olisi huolissaan ihmisten kuolemattomista sieluista. Joskus ei välty siltäkään ajatukselta, että kirkon taholla koetaan herätys ja uskoon tuleminen toisinaan lähes kiusallisena asiana. Onneksi yksittäisistä kirkon papeista löytyy laumanasa iankaikkista parasta etsiviä paimenia.

Tarvitaanko herätystä

Entä, jos koko huoli herätyksen puutteesta on turhaa, jospa olemme käsittäneet väärin Raamattumme. Mitä sanoo Raamattu? Apostoli Pietari sanoo toisessa kirjeessään, että hän "muistuttamalla herättää" lukijoitaan. Henkisesti uneliaiden, synnin unessa nukkuvien herättäminen kuuluu olennaisena osana apostoliseen sananjulistukseen. Turhan tähden ei Raamattu sano: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee" (Ef. 5: 14) Pelastus on Jeesuksessa Kristuksessa (2 Tim. 2: 10) ja tästä julistajien olisi voimakkaasti tiedotettava. Tuntematta syntejään ihmisillä ei ole hätää niiden vuoksi. Niin kauan kuin epäuskoisia ja jumalattomia on, tarvitaan myöskin sanomaa siitä, että vain Jeesuksessa on pelastus. Tästä syystä tarvitaan herätystä ja herättäjiä, - myöskin uskovien keskuudessa.

Siksi uskova! Anna Jumalan herättää sinut ensin. Anna kauttasi herätyksen tulen levitä!

Reino Laukkonen: Kipinä lehti 3/84

Takaisin linkit-sivulle