2.5.2003 Sami Mattila, Hanko

MITÄ TAPAHTUU LOPUNAIKANA?


"Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ´ Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niin kuin se on ollut luomakunnan alusta´ " (2. Piet. 3: 3-4)

Edellä ollut raamatunkohta näyttää toteutuvan jo tänä päivänä. Kun keskustelemme lopunajan tapahtumista ihmisten kanssa ja saamme kertoa heille, että Jeesus tulee pian, monet vain hymähtävät. "Mistä se Jeesus tulisi? Eihän sitä kukaan tiedä milloin Hän tulee." Ja kuitenkin Pyhässä Raamatussa on Jeesuksen omia sanoja siitä, että Hänen toinen tulemisensa on todellisuutta eräänä päivänä. Ei edes tosikristillisyydestä luopuneissa kristityissä piireissä enää uskota Raamatun profetioihin, koska moni uskonsa tunnustanutkin on valmis väittämään suruttoman maailman kanssa, ettei sitä mistään tiedä, tuleeko Jeesus vai eikö Hän tule.

Kun luemme esim. Matteuksen evankeliumin 24. luvun, saa varsin selvän kuvan tapahtumista., jotka liittyvät aikaan ennen Jeesuksen toista tulemusta. On kuitenkin niitä, jotka ovat niin kiintyneet tähän maailmaan, etteivät voi tajuta selvää Raamatun sanaa. Yksi varma todiste Jeesuksen toisesta tulemuksesta on jo se, että valvomattomien Jumalan lasten joukko ei odota Herransa tulemusta, vaan he nukkuvat. Tämä on hyvin valitettavaa. Nämä ovat niitä tyhmiä neitsyeitä, jotka eivät ole valmiita, kun Herra tulee, vaan ovat tämän maailman ja synnin huumaamia.

Suurin osa, muka tämän kristityn kansan ihmisistä elää suruttomuudessa ja hirvittävässä eksytyksessä, synneissä ja jopa saatanan kahleissa. Heille kirkkoon kuuluminen on riittävä tae siitä, että he kerran pelastuvat taivaaseen. Kuitenkin Raamatun Pyhien kirjoitusten mukaan on selvää, että juuri nämä ihmiset ovat mitä selvimmin menossa juuri kohti iankaikkista kadotusta = helvettiä, koska he eivät ole tehneet parannusta synneistään eivätkä antaneet näin ollen Kristuksen pelastaa heitä.

Sitten on Jumalan lapsen nimeä kantavia, jopa uskonsa tunnustavia, jotka näyttävät ulkoapäin niin hurskailta, että luulisi heidän ilman muuta pääsevän taivaaseen. Mutta heidän jumalisuutensa on ulkonaista, koska sydämessä on syntiä. Tällaiset ihmiset saattavat tarpeen tullen esiintyä jopa seurapuhujina, mutta liike-elämässä ja yksityiselämässä ei kristillisyys näy. Näistä Raamattu sanoo, että he ovat tämän maailman rakkaudesta juopuneita ihmisiä, jotka eivät myöskään odota Herransa tulemusta eivätkä tule kuulumaan siihen joukkoon, joka pääsee Karitsan häihin.

Selvimmin tämän ajan tilanne näkyy Jeesuksen omissa sanoissa: "Sillä niin kuin oli Nooan päivinä niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niin kuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät" (=mässäily, ylensyönti), "joivat" (=lisääntynyt juoppous), "naivat" (= vääristynyt seksi, eli porno, hekumallinen elämäntapa, himojen tyydyttäminen), "aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet ennen kuin vedenpaisumus tuli." (Matt. 24: 37-39)

Kristus ei tahdo sinun hukkuvan, vaan Hänen tahtonsa on se, että sinä heräisit näkemään sen vaarallisen tilan, jossa nyt elät. "Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä", niin kuin muutamat pitävät sitä viivyttämisenä, "vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen." (2. Piet. 3: 9) Vaikka emme aina tajuaisikaan, että Jeesuksen toinen tuleminen on ovella, se ei merkitse, ettei Hän tulekaan. Hän tulee juuri sinä päivänä, kun Hänen tulemuksensa päivä on.

Nyt on kuitenkin vielä armon aika. Tänään Herra kutsuu sinut parannukseen. Jeesus, Jumalan Poika, rakastaa sinua. Hänen veressään on puhdistava, uudistava ja pelastava voima tänäänkin.

Lähde: Unto Helin: Kun Kristityn on nimi mulla

Takaisin linkit-sivulle