14. 5. 2003 Muistutukseksi / Esko H.

Itke Suomi - itke Eurooppa

Aamukokouksen aikana 15. 4. 1997. valtasi minut sanoinkuvaamaton murhe ja itku. Samalla näin EU:n tähtikuvion. Jokainen tähti alkoi ikään kuin elää. Sitten ne alkoi vuotaa verta. Tämän jälkeen nuo vertavuotavat tähdet, muuttuivat mustiksi risteiksi. Mieleni täytti aivan maahan painava murhe. Kun aloin edellä näkemääni paperille kirjoittamaan alkoi tulla henkeeni ja eteeni seuraava ilmestysprofetia.

Tästedes sanoo Herra: jokainen valtakunta ja sen päämiehet, jokainen heistä tulee saamaan oman palkkansa joka yhteyksissä tämän liittouman ja sen hengen kanssa. Koska tästä muodostuu se portto josta on ennustus Ilmestyskirjaan kirjoitettu. Maan porttojen ja kauhistusten äiti ja sen nähtiin olevan juovuksissa pyhien verestä. Ilm. 17:1-8.
Kaikki ne jotka ovat kannattaneet tai liittoutunet tähän. Minä ne tuomitsen. Liittouma on ensin kaupallinen, sitten se laajentaa otetaan, ja saa kenraaleita puolelleen, erikoisesti yksi heistä, juo niin sitä henkeä, että on aivan täynä sitä. Samaan mieleen liittyy monien eri valtioiden hallitsijoita.

Se on sama henki joka vaikutti Aadolf Hitlerissäkin. Nyt näen että armeijaa kootaan. Pääliköitä valitaan ja suuret palkat luvataan. Mutta joksikin ajaksi siirtyy vielä joukkojen liikkeelle lähtö, heidän keskellään vallitsevien erimielisyyksien vuoksi. Mutta ne sovitaan muutaman henkilövaihdon jälkeen. Ja käden puristuksin, paperit allekirjoitettiin suurien juhlien ja juominkien yhteydessä.

Liikkeelle lähti " hallava hevonen" jota sotajoukot lähtivät seuraamaan. Määräys annettiin että jokaisen oli luovutettava omaisuutensa valtiolle. Jos joku jotakin vastaan, niin lain ankaralla kouralla hänet siihen pakotettiin, Jotkut menettivät henkensäkin. Ihmiset riisuttiin niin puhtaaksi omaisuudestaan ettei heille ei jäänyt mitään. Tämä on määrätietoista toimintaa, jolla tehdään kaikki riippuvaisiksi EU-tuesta ja avusta. Matt. 24:12,-13.

Näen suuren kulkueen jonka kärjessä paavi kulkee, vaippoineen, kaapuineen ja ristisauvoineen. Häntä seuraa eri maiden liberaaliset uskonnolliset johtajat. He vaikuttavat uskollisuuttaan " isälle " paaville.
Alkoi suuri eri uskontojen yhteinen kokous, siellä käytiin läpi mihin suuntaan yhdessä EU:n kanssa uskonnon linjat vedetään. Ensin vedotaan yhteishenkisen rakkauden nimissä. Mutta kun ei ala tulla toivottua tulosta, aletaan kirkkokunnittain koordinoida eri maissa, ketkä ovat puolella, ketkä vastaan. Vedotaan Raamatun sanaan, " Mitä tekevät akanat jyvien joukossa".

Paavi kulkee eri puolilla maailmaa pitäen näyttäviä kulkueita ja kokouksia, joihin tämä uskonnollisuuden henki lähettää ihmisiä saaden heidät vakuuttumaan suuresta johtajasta ja ainoasta oikeasta uskosta. Nyt on saavutettu kaikki kolme päälinjaa: 1. kaupallinen. 2. sotilaallinen ( Nato ) 3. Uskonnollinen ( paavi ) sama yhdistelmä joka näytettiin Johannekselle Patmoksella, antikristus, peto väärä profeetta. Ilm. 13: Vielä katsotaan ja selvitellään jokainen tahollaan miten tämä kaikki sulautuu kansaan. Sitten alettiin otetta kiristämään kaikilla linjoilla. Taloudellisen avun syrjintää niiden kohdalla eivät olleet tyytyväisiä EU:n toimintaan.
Nyt nousee valtaan mies, röyhkeä ja juonissa taitava. Dan. 7:8.8:22,23. Hän syrjäyttää muutamia ja järjestelee uudelleen vallassa olevia. Ja kaikki ne joilla on vähänkään enemmän inhimillistä mieltä ja sääliä, hän syrjäyttää nämä vallasta. valitsee vain kovan linjan edustajat.

Taivaalla lensi enkeli joka laski ja julisti aikaan parannuksen tekoon , niille jotka vielä haluavat nöyrtyä ja katua ennen tuomioiden liikkeelle lähtöä. Lähti liikkeelle voimakas Jumalan Hengen aalto, jolloin kirkot ja rukoushuoneet täyttyivät kuulijoista, jopa uusia seurakuntia syntyi . sairaita parani hyvin paljon, voimallisia tunnustekoja tapahtui, myös kuolleita herätettiin. Jooel. 2:28- 32. Luuk. 21: 25-28.
Mutta tämän vastustuksen noustua , Herra Jeesus yhtäkkiä ilmestyi pilviin, väkevällä voimalla ja kirkkaudella vieden ylöstempauksessa omansa taivaisiin ja ovi suljettiin. Tess. 4:16-18. Matt. 24:27. 39, 25:10.

Tauno W. Rantala.

Julkaistu Ristiretki Via Dolorosa lehdessa.